sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Tervetuloa polkkatukka

Viime keskiviikkona tuli pitkästä aikaa taas istuttua luottokampaajani tuoliin. Viimeksi olin käynyt marraskuussa, joten oli sitä jo aikakin. Valitettavasti tuolloin keskiviikkoaamuna siinä 9 aikaan en tullut oikein kameran kanssa toimeen, joten säästän teidät järkytykseltä miltä tukkani näytti ennen tätä muodonmuutosta. Täytyy myöntää, että aikamoinen takatukka oli kasvanut ja sitten hiusväristä sen verran, että viimeisin värjäyskerta oli ennen joulua, kun päätin värjätä hiusteni liilan osion punaiseksi ja sitä oli muuten sitten tyvessäkin sen oman värini lisäksi ja tuota kasvua oli varmaan 10 cm... :D Onneksi sentään kodin ulkopuolella liikkuessa pystyi käyttämään pipoa. Tällä kertaa en kyllä päästä tukkaani tuohon kuntoon, kun kuitenki pipokausikin on parin kuukauden päästä toivottavasti ohi.

Olisin varmasti mennyt leikkauttamaan hiukseni aiemmin, mutta halusin hiusten kasvavan sen verran pitkiksi, että niihin ehkä vihdoin ja viimein saisi jonkunlaista mallia jo aikaiseksi. Okei tuota värjäämättömyyttä minun on turha alkaa puolustelemaan, mutta olen kyllästynyt värjäilemään hiuksia kotona itse, kun väriä on sitten joka paikassa. Aiempia hiusseikkailuitani löytyy TÄÄLTÄ

Nyt sitten niihin saatiin jo aikaiseksi jonkunlaista polkkatukkaa. Huhhuh, kyllä tää kasvatus on ollut rankkaa, mutta pidin kuitenkin pääni ja en mennyt vetäisemään tukkaa taas lyhyeksi. Leikkauksen lisäksi tietenkin hemmottelin itteäni värjäykselläkin. Pidin edelleen tuon hienosti sanottuna "läntin" hiuksissani ja siihen laitettiin uusi punainen väri ja tyveen tietenkin sitten laitettiin sitä mustaa. Kyllä nyt kelpaa taas!









Olen tehnyt itselleni muuten kynsihuollonkin, mutta siitä sitten lisää omassa postauksessaan. Tulossa on muuten sitten myös kakkuja ja kukkia, kun siskontyttöni kastejuhla on viikon päästä. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti