tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kynnet kesälomaksi

Viime kesänä tuli tehtyä kesälomakynnet ja myös tänä vuonna löytyi kiinnostusta lomakynsiin. Onhan se kiva, kun lomalla on kynnet kunnossa, kun työssä ei voi pitää. :) Viime kesänä kynsiin tehtiin ranskalainen manikyyri, johon laitettiin vähän koristelua. Nyt kynsiin valikoitui sitten pinkki koristelu. Kynsiin tehtiin tipeillä pidennykset, mutta pituutta ei kuitenkaan laitettu kovin paljon, jotta arjen askareet onnistuvat. Geelinä käytin kynsissä tälläkin kertaa Mereneidin Ultimate Builderia. Harmi vaan, että viiminen purkki on käytössä ja geelejä kyllä löytyy sen verran, että ei raaski tilata sitä lisää vielä.

Koristeluihin valikoitui vaalea pinkki glitter dust, mutta ehdotin sen kaveriksi vielä isompaa vaaleanpunaista hilettä. Sitähän sitten laitettiin lisäksi. Tietenkin piti vielä lisätä kynsiin viilausten jälkeen vähän bling blingiä, joten nimettömiä koristamaan laitoin hopeisia strasseja oikein kunnon rykelmät. Oli muuten hieman haastavaa noukkia sekaisin olevasta hyrrästä, jossa on erikokoisia strasseja toiseen kynteen samankokoiset... :D Sen siitä saa, kun heittää hyrrän lattialle ja se leviää pisin lattiaa. Tarttisi varmaan hankkia uusi, kun ei noita ole kovin mukava käyttää.

Hieman olisi viilattavaa kuvan perusteella ollut, kun kynnet hieman levenevät kärkeä kohti, mutta ainahan näistä tekeleistä jotain korjattavaa löytyy. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti