Maranen ja kynsiharrastus

Kynsiharrastukseni lähti käyntiin alkuvuodesta 2011, jolloin aloin seurata enemmän kynsiblogeja ja päätin lopettaa kynsieni pureskelemisen ja yrittää kasvattaa kestävät pitkät kynnet. Tuolloin olin työtön, joten päivät pitkät etsin tietoa kynsistä ja aloitin myös lakkaamaan omiani. Kynsien koristeleminen alkoi kiinnostaa ja aluksi hankin vain kynsitarroja. Luulin kynsiharrastuksen olevan pelkkää "hetken huumaa", mutta kiinnostus kasvoi ja hankin muitakin koristeita ja lakkoja tuli ostettua lisää. Rakennekynsien tekeminenkin alkoi kiinnostaa, mutta päätin kuitenkin keskittyä omien kynsieni hoitamiseen.

Huhtikuussa 2011 aloitin keittiötyön, joten kynsien lakkaaminen jäi ainoastaan viikonloppuihin. Tästä huolimatta, en lopettanut harrastustani, vaikka pelkäsin niin käyvän. Olen siis ammatiltani leipuri-kondiittori, mutta päätin jatkaa opiskelua ja hainkin uudestaan ammattikouluun. Pääsin opiskelemaan puutarhatalouden perustutkintoa ja aloitin opinnot syyskuussa 2011 ja valmistuin marraskuussa 2013 Kukka- ja puutarhakaupan koulutusohjelmasta.

Kaikki käsillä tekeminen ja näpertäminen on ollut minulle intohimo jo pienestä asti. Siitä voikin sitten päätellä miksi juuri opiskelin leipuri-kondiittoriksi ja puutarhuriksi. Moni ihmettelee, miten jaksan väkertää kynsiä vaikka päivästä toiseen tekemättä mitään muuta, mutta tosiaan lapsesta asti olen tykännyt näpertää, joten siinä se. ;)

Rakennekynsien teosta kiinnostuin jo kynsiharrastukseni alussa, mutta vasta alkuvuodesta 2012 aloin tutkistella asiaa tarkemmin. Rohkenin sitten lopulta tilaamaan tarvittavat välineet ja aloin opetella kynsien tekoa geeleillä. En ole käynyt mitään kurssia, olen vain opetellut itse ja lukenut aiheesta paljon muiden blogeista sekä muualta netistä. Käyn kyllä jossain vaiheessa mahdollisesti jonkun koulutuksen, kunhan vain tulee sopiva tilanne elämässä, sillä kyllä semmoinen diplomi olisi jossain vaiheessa aika kiva tuossa seinällä ja koskaan ei ole huono asia kouluttautua ja opetella lisää.

Tätä blogia päädyin kirjoittamaan joulukuun lopulla 2011. Olin jo pitkään haaveillut omasta blogista, minne voisin kerätä kynsikuviani. Aiemmin olin julkaissut niitä vain Facebookissa ja jotenkin se tuntui tylsältä. Halusin myös kirjoitella jotain. Rohkenin sitten pistämään oman blogin pystyyn ja en ole kyllä katunut hetkeäkään. Vaikka lukijoita ja kävijöitä ei ole paljon, niin sillä ei ole merkitystä. Omaksi ilokseni tätä kuitenkin päädyin kirjoittelemaan ja onhan se mukava huomata, että joku muukin eksyy tänne kuin minä. :)

Oikein hyviä lukuhetkiä blogini parissa.

- Maranen -




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti